Matkakaveri.net

Stefan Storrank asuu vaimonsa kanssa Pohjois-Ruotsissa Vidselissä, joka sijaitsee 35 kilometrin päässä Älvsbystä. Vidsel on samalla korkeudella kuin Tornio, mutta noin 200 km lännempänä. Stefan kulkee viikoittain junalla noin 900 km päässä olevaan Tukholmaan, jossa hänellä työpaikka. Stefan ymmärtää hieman suomea ja osaa tehdä itsensä ymmärretyksi suomella, koska hänellä on suomalainen tausta. Hänen vanhempansa olivat Pohjanmaan suomenruotsalaisia, jotka muuttivat Ruotsiin.

Ruotsalainen Stefan matkustaa viikottain läpi Ruotsin lähes päästöittä

Ruotsalainen Stefan Storrank istuu junassa.
Tukholman keskusaseman sisäänkäynti.
Stockholms Centralsation

Matkan päästöt lähellä nollaa

Stefan Storrankin matkustaminen ei aiheuta kovinkaa suurta hiilidioksidipäästöä. Ruotsin kansallisen rautatieyhtiön eli SJ:n viestintäjohtaja Tobbe Lundell kertoo, että junamatkanpäästöt pohjoisesta Tukholmaan ovat käytännössä noin puoli kiloa. Vastaavan lentomatkan päästöt ovat monisatakertaiset.

EcoPassanger-laskuri vahvistaa Lundellin hurjan väitteen: lukema on lähellä nollaa. Sähköllä kulkeva juna on ekologisin matkustustapa, ja Ruotsin junien sähkö tuotetaan päästöttömällä vesi- ja tuulienergialla.

Yksi vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *