Matkaa suunnitellessani koitan välttää yhteismajoitusta, jossa kaikki ovat avoimessa tilassa.
Aluksi välttelin myös kapseleita, mutta nyt mieleni on niiden suhteen muuttunut.
Maata pitkin matkustaessa majoituskulut näyttelevät merkittävää osaa, joten säästöt ovat tervetulleita. Kapseli tarjoaa kuitenkin yleensä riittävän tason.
Kapselihotellit tarjoavat matkailijoille yksinkertaisen ratkaisun majoitukseen. Saat käyttöösi toimivan nukkumistilan jaetuilla muilla palveluilla.
Yleensä en edes tiedä, keitä minulla on naapureina, ja ne ihmiset, jotka olen tavannut, ovat olleet mukavia ihmisiä.
Kapselihotelissa on huoneistoon sijoitettu päällekkäin ja rinnakkain useita samansuuruisia kapseleita. Kapselin koko on yleensä noin 2x1x1 metriä, eli tilaa siinä on vain nukkumista varten. Itse viihdyin niissä hyvin muutenkin kun nukkuessa.
Kapseli on minusta hyvä paikka lukea tai vain rauhoittua. Jos korkeus olisi vaikka 1,5 metriä, liikkuminen olisi paljon helpompaa.
Kapselissa on yleensä runsaasti pistorasioita, joten niissä pystyy lataamaan useita laitteita samanaikaisesti. Niissä voisi olla enemmän ripustuskoukkuja ja hyllyjä, jotta vaatteiden ja tavaroiden säilytys olisi helpompaa. Vapaata seinätilaa koukuille ja hyllyille niissä kyllä olisi. Äänieristykset ja ilmanvaihto ovat olleet hyvät.
Kapselissa voi olla myös televisio ja radio ja jopa minibaari. Peseytymistilat ovat yhteiset, ja joskus kapselihotelleissa voi olla myös uima-allas. Peseytymis- ja wc-tilat ovat olleet yleensä melko laadukkaita ja siistejä.
Kapselihotellit ovat suosittuja erityisesti suurissa kaupungeissa ja matkailukohteissa, joissa majoitustilaa tarvitaan paljon.
Neljä kuvakarusellia: Ylimpänä tasokas kapseli Wienissä, seuraava hieman vaatimattomampi kapseli Prahassa, kolmantena avonaisempi ratkaisu Kööpenhaminassa ja alimpana laadukas kapselihotelli Amsterdamissa.
Näillä sivuilla olevissa tiedoissa voi olla virheitä ja epätarkkuuksia enkä ota niistä vastuuta. Ne ovat vain ideoinnin pohjaksi.